Pidän tänä vuonna taukoa sarjakuvakeitaasta. En ole vähään aikaan piirtänyt, eikä ole uutta materiaalia, joten tämä harrastus on tällä hetkellä tauolla.
lauantai 8. marraskuuta 2025
keskiviikko 6. marraskuuta 2024
Sarjakuvakeidas 2024
Tiedoksi, olen taas 16.11. sarjakuvakeitaalla ilmoittauduin melko viimetingassa, mutta onnistuin saamaan paikan, kiitokset järjestäjille. Mitään uutta ei ole tänä vuonna pöydässä. Jotain on kyllä tullut välillä piirrettyä, mutta se ei muiden kiireiden vuoksi valmiiksi asti ole ehtinyt. Jokusen kuukauden olen myös pitänyt taukoa piirtämisestä. Mutta näillä näkymin kuitenkin mukana ollaan taas sarjakuvakeitaalla.
t. Matti
lauantai 17. helmikuuta 2024
sunnuntai 5. marraskuuta 2023
Clipchamp pätkä
Clipchampillä väännetty Oulun Sarjakuvafestivaalien 2023 sarjakuvakeitaalle tausta mainosvideo:
Lähdeviitekonsulttisarjakuvia 2013-2023 - YouTube
Mukana myös Piraattikonsultti osa V kansikuva tuossa pätkässä.
keskiviikko 14. kesäkuuta 2023
Isaac Newtonin Piisarjakehitelmä t-paita paranneltu versio.
Joku aika sitten (olikohan viime vuonna, en varmuudella muista) tuli piirrettyä Newtonin piisarjakehitelmästä ehkä hieman selkeämpi ja parempi versio, tämä siis on taas t-paita piirrustus, löytyy redbubblesta:
tiistai 23. toukokuuta 2023
Piraattikonsultti Osa 5, aikataulu






















